Kotiinpaluu ja mitä Saksasta jäi käteen

Viime tiistaina 1.joulukuuta pakkasin aamulla Kolpinghausilla viimeisiä tavaroita ja mietin, että onko laukku liian painava tai että pysyykö se kasassa kotiin asti. Laukusta hajosi meinaan toinen sivukripa juuri edellisenä päivänä ennen kuin lähdin matkaan ja toinen kripa hajosi, kun pääsin Saksaan; jäljelle jäi siis vaan se säädettävä vetokripa.

Lentokentälle saavuttaessa etsimme ensin parkkipaikkaa ainakin 20 minuuttia ja sitten Andrea totesi, että tiputtaa mut vaan sisäänkäynnin läheisyyteen, että kerkeän viemään laukkuni check-in:iin sillä aikaa kun hän etsii parkkipaikkaa ja voimme vielä moikata sen jälkeen. Check-innissä laukun painoksi selvisi 23,4 kiloa ja maksimipaino oli 23kg. Hieman siinä iski paniikki päälle, että ei helvetti, mitä jos nyt joudun maksamaan sen lisämaksun... Lentokenttävirkailija oli kuitenkin sitä mieltä, että tuo pieni ylipaino ei haittaa, että asia on OK. Huokaisin melko syvään helpotuksesta ja karkasin äkkiä kauas laukun luota odottamaan Andreaa.

Andrea tulikin suht.pian ja kuljimme yhtä matkaa siihen rajalle, missä matkustamattoman ihmisen piti jäädä pois ja matkustavan jatkaa matkaa. Hyvästelimme, kiiteltiin toisiamme ja jatkoin matkaani tarkastukseen. Lentokentällä oli ihanan hiljaista eikä turvatarkastukseenkaan tarvinnut jonottaa kauaa. Onneksi, koska olin pukenut kaksien housujen lisäksi kaksi neuletta, takin sekä toppaliivin, että sain mahdollisimman paljon painoa pois laukusta.. Meinas olla vähän hiki :D

Matkailemattomalle ihmisille kerron pikaisesti, että turvatarkastuksessahan pitää riisua ulkovaatteiden lisäksi päältä kaikki metallia sisältävät jutut (kellot, korut, joskus kengät.. jne) ja asettaa ne laatikkoon läpivalaisuhihnalle. Myös tabletit tai kannettavat pitää laittaa omaan laatikkoon. Ja luonnollisesti käsimatkatavaralaukku valaistaan omassa laatikossaan. Yleensä pukeudun lentomatkoille ilman vyötä ja jätän korut ynnä muut pois ettei tarvitse riisua miljoonaa eri asiaa siinä lyhyessä ajassa. Tällä kertaa jouduin laittamaan kuitenkin vyön farkkujen takia, mutta yllätyksekseni turvatarkastaja oli sitä mieltä, että mun ei tarvitse riisua sitä, kun siinä on niin vähän metallia. Seuraavassa vaiheessa kävellään metallinpaljastusporttien läpi, samalla kun turvatarkastajat vahtaavat silmämuna kovana kävelijän olemusta ja että piippaako portti. Ei piipannut.

Menin linjan toisen päähän odottamaan laukkuani ja ihmettelin, kun se ei tule. Linjaa oli myös tukkimassa eräs japanilaispariskunta, kun olivat sitten fiksuina pakanneet kaikenmaailman kosmetiikka- ja nestepurkit käsimatkatavaroihin.. (Ei, niitä ohjeita lentomatkustajalle ei kannatakkaan lukea ennen lähtöä). Ajattelin, että heidän takiaan laukkuni ei tule.

Seuraavaksi huomasin, että laukku oli vedetty sivuun ja eräs turvatarkastaja viittosikin mulle, että tulen viereiselle tiskille. Aloin siinä sitten tietysti miettiä, että "ei s**tana mitä mä pakkasin sinne mitä ei olis saanu, mitä ihmettä?!"..
Ensin virkailija pyyhkäisi laukkua ulkopuolelta 'drug wipe' -liuskalla ja sen jälkeen pyysi mua avaamaan laukun itse. Avasin ja samalla aivot raksutti tuhatta ja sataa, että mikä ihme niitä siellä kiinnostaa. Pienet teräaseet (kynsisakset, pinsetit) ja suurimman osan kosmetiikastakin olin jättänyt satavarmasti ruumaan menevään laukkuun. Samoin hän pyyhki laukun sisäpuolelta liuskalla ja vei sen analysointikoneeseen. Tiesin mikä toimenpide on kyseessä, koska on tullut katsottua kaikenmaailman tulli- ja lentokenttäohjelmia. He siis katsoivat, ettei laukussani ole jäämiä mistään kielletystä aineesta esim. huumeista. Olin ilmeisesti varteenotettava salakuljettaja. Kone piippasi kuitenkin (TIETYSTI) negatiivista ja sain pakata tavarani ja jatkaa matkaa.
Olen ollut tätä ennen 11 kertaa ulkomailla eikä kertaakaan ole tehty tällaista testiä. Nojaa, tulipahan vähän jännitystä matkaan!

Tapahtumasta teki astetta kuumottavamman se, että noin metrin päässä viereisellä tiskillä istui helvetin hyvännäköinen poliisi ja siveli automaattiasettaan kun mikäkin asekauppias konsanaan :D Aloin jo epäillä, että kyseessä oli joku miesmallin poseerausharjoitus, koska mielestäni asetta ei käsitellä niin eikä poliisit ole yleensä niin luonnottoman komeita, mutta ase oli ilmeisesti hänelle hyvin tärkeä ja arvokas ja sitä piti käsitellä asiaankuuluvalla tavalla. Hallitsin itseni ja ilmeeni ja jatkoin matkaa omasta mielestäni kylmän viileästi (lue: hiki päässä, naama punasena).

Vähän kyseenalaistin kyseisen tyypin ammattimaisuuden, että mitenkä sitä pystyy nopeasti toimimaan ja mihin ihmeeseen sellaista asetta tarvitaan niinkin pienessä tilassa missä turvatarkastus oli, mutta tämä oli heidän käytäntö.

Jotain tähän tyyliin.. :D

Oikean portin löytyminen oli rappusten ja miljoonan mutkan takana, mutta löysin sinne ajoissa ennen boardingia hyvien opasteiden avulla.

Lento lähti ajallaan (klo 15:40) kohti Suomea. Lennolla oli paljon tyhjiä paikkoja ja itse istuinkin yksin. Purkkaa unohdin ostaa, mutta onneksi muistin ottaa korvatulpat käsimatkatavaroihin niin pystyin laittamaan ne nousun ajaksi painetta estämään. Ja nyt kun mietin niin oikeastaan taisin pitää niitä koko lennon. Jossain kohtaa, kun lennettiin Ruotsin ilmatilassa, perämies kuulutti tietoa säästä ja lennon kulusta mainiten samalla, että sää on todella sumuinen ja tuulinen eivätkä tiedä pystytäänkö laskeutumaan täysin aikataulussa.

Laskeutuminen sujuikin melko jännittävissä merkeissä. Normaalistihan kone laskeutuu hieman alaviistoon tasaisen varmasti ja hitaasti. Nyt laskeutuminen alkoi normaalisti, mutta jossain kohtaa kone rytkähti kunnolla alaspäin ja alkoi mielestäni laskeutumaan normaalia nopeammin. Yleensähän tulee yksi kuulutus lentohenkilökunnalle ("Cabin crew please be seated"), mutta nyt kuulutuksia tuli kaksi lyhyellä aikavälillä ja toinen oli kapteenin itsensä kuuluttama.
Seuraavassa hetkessä kone alkoi nimittäin vaappumaan voimakkaasti puolelta toiselle ja kuulin, kuinka kapteeni joutui lisäämään nopeutta ja moottorit kävivät välillä kovempaa. Kuulosti niin kuin autolla olisi hetkellisesti painanut kaasun pohjaan pienellä vaihteella.
Hieman alkoi jännittää ja matkustamossa oli kyllä hiiren hiljaista, kun muutkin huomasivat, että ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Lentokentän valoja ei meinaan näkynyt vielä ja kone todellakin tavoitti maan pintaa olevinaan normaalia nopeammin.
Loppujen lopuksi laskeutuminen meni kuin menikin suht hyvin ja kapteeni sai koneen hallintaan. Kyllä siinä taas huokaistiin helpotuksesta ja piti kiittää tekniikkaa ja kapteenin ammattitaitoa.

Kun pituutta on kertynyt sen 178,5cm ja suurin osa jalkoihin niin välillä lentokoneet ja muut liikennevälineet ovat todella ahtaita ja tukalia paikkoja, mutta nyt oli näinkin paljon tilaa jaloille! :D
p.s. miten niin vänkyräpolvi..

Helsinki-Vantaa on mielestäni erittäin sekava lentokenttä ja aina saa kävellä lähemmäs kilometrin, että pääsee koneesta ensin laukkujen luo ja sieltä sitten ulos. Nyt löysin kuitenkin helposti ulos, kun viime matkan tein vuosi sitten ja tiesin, että mitä kylttejä pitää seurata.
Laukkuja piti odottaa vajaa parikymmentä minuuttia. Laukku oli kuin olikin pysynyt kasassa ja saatoin jatkaa matkaa ovien takana odottavan äiten luokse.

Parkkipaikan maksun jälkeen lähdimme taittamaan 320 kilometrin matkaa kohti kotia. Pysähdyttiin syömään aika pian Hyvinkäälle. Kotona olimme vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Puheripuli oli ihan kamala ja puhuinkin äiten varmaan pyörryksiin. Välillä huomasin, että mieleen meinasi tulla ensin englannin sana ja sitten vasta suomenkielen sana. Englannin puhuminen on tehnyt tehtävänsä ;)

Siitä päästäänkin aasinsiltana asioihin, joita matkasta jäi käteen tai joita opin matkalla.
Astelin meinaan taukopaikkaan hyvinkin itsevarmasti ja päätin nopeasti mitä syön. Ennen olisin kytännyt muita paikassa asioivia ihmisiä ja miettinyt, että mitä sitä viitsii/kehtaa syödä.
Toisinsanoen olen ainakin saanut matkan aikana itsevarmuutta. Nyt tuntuu ihan hullulta ajatella, että miten olen aiemmin mennyt niin arkaillen taukopaikkoihin tai ravintoloihin.

Luonnollisesti olen saanut myös varmuutta julkisilla kulkemisessa, kun tuli kuljettua junalla monta kertaa viikossa ja muutaman kerran ratikallakin. En jotenkin koskaan luota isoissa kaupungeissa siihen, että meneekö juna/ratikka oikeeseen suuntaan ja että onko haluamani pysäkki varmasti juuri tällä reitillä, mutta jatkossa matkustan ehkä vähän rentoutuneemmalla mielellä. Tajusin, että eihän se ole niin vakava paikka, jos lähtee väärään suuntaan. Sitten jää vain ekalla pysäkillä pois ja palaa takaisin seuraavalla junalla. Suomessa tilanne on ehkä toinen, kun matkustan useimmiten kaukoliikenteellä ja pysäkit/asemat ovat niin kaukana toisistaan, että pitää oikeasti katsoa tarkasti se oikea juna/bussi.


Toinen asia, minkä jo mainitsinkin, on kielitaidon kohentuminen. Toki edelleen joudun katsomaan joitakin sanoja Google-kääntäjästä, mutta nyt on jotenkin aivan luentavaa esimerkiksi lukea englannin kieltä ja samoten huomaan, että oikeasti sisäistän monien englanninkielisten biisien sanat. Ennen niitä on tullut vaan lauleskeltua, mutta nyt tuntuu, että biisien sanomat menevät ihan tajuntaan asti. Huomaan myös, että lauserakenteetkin tulevat sujuvammin kuin ennen matkaa. Aiemmin oli ongelmana taivuttaa verbi oikein ja muistaa oikea sanajärjestys, mutta nyt se menee selvästi paremmin ja varmemmin. Toki välillä huomasin, että sanoin esim. minkä sattuu aikamuodon ja taivutin jonkun sanan väärin, mutta toisaalta sitten myös huomasin korjata sen nopeasti. Edistystä on siis tapahtunut !

Samoin nyt voin sanoa, että ymmärrän ehkä vähän saksaa. En sillä tavalla, että voisin puhua lauseita saksaksi tai tietäisin mikä joku sana on saksaksi (okei muutamia), mutta kun seuraan keskustelua, saatan ymmärtää mistä henkilöt puhuvat ja mitä mieltä he ovat. Näin kävi esimerkiksi Berliinissä, kun Andrea puhui äitinsä kanssa jostain asiasta. Ymmärsin aiheen ja molempien mielipiteet, vaikka mulle ei kerrottu mistä puhutaan tai aiemmissa puheissa ei ollut mitään viittaustakaan sen hetken puheenaiheeseen.

Facebook-päivityksessäni mainitsinkin jo siitä, että olen todella kiitollinen suomalaisesta koulutuksesta ja erityisesti turvallisuusalan koulutuksesta. Turvallisuusalan koulutus on lyhyessä ajassa kehittynyt paremmaksi ja erittäin kokonaisvaltaiseksi; meidän tutkintoon kun kuuluu attoaineiden, lakiasioiden ja esim. tietoturvallisuuden lisäksi ensiaputaitoja ja alkusammutuskoulutusta, hyviä käytännönharjoitteita unohtamatta.
Saksassa näiden "security officerin" -tutkintoon kuuluu vain attoaineita ja lakitunteja, ei pätkääkään voimankäyttöä tai mitään käytäntöä. Voimankäyttövälineitä saat kantaa, jos työnantaja niin haluaa. Jonkinlaista koulutustakin niihin annetaan, mutta ei niillä ole mitään kursseja mitä pitäisi suorittaa tms.
Ei sitä turhaan sanota, että me ollaan ehkä maailman parhaiten koulutettu kansa!
Ollaan ylpeitä siitä ja hei, puhukaa oikeesti ihan rohkeasti sitä englantia. Lyön vaikka vetoa, että 90%:a mun ikäisistä tai vähän vanhemmista nuorista puhuu englantia paljon paremmin kuin väittää puhuvansa ja pärjäisi aivan hyvin ulkomailla. Rohkeasti vaan maailmalle jos siltä tuntuu! :)

Opin varmaan muitakin asioita ja huomaamattani sisäistin uudenlaisia tapoja, mutta tähän en keksi kirjoittaa sen enempää.

Edellisessä postauksessa sanoin, että kirjoittaisin vielä muutamasta työpäivästä, mutta eipä niissä ole niin paljoa kirjoitettavaa. Koirapaikan ja Johnson Controlsin lisäksi olin seuraamassa myymäläetsivien/vartijoiden hommaa Saturnissa (elektroniikkakauppa) ja Münsterissä opiskelijabileissä järkkärinä. Kovinkaan paljon en näistä oppinut ammatillisesti, mutta tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin ja sain hauskoja kokemuksia!

Kiitos ja kumarrus, jos olet jaksanut lukea ja seurailla blogia tähän asti. Voihan olla, että kirjoitan vielä muutaman kerran tähän matkaan liittyen, mutta uskon, että kovin aktiivinen tämä blogi ei tule enää olemaan. Kirjoitan toista blogia, mutta se on ehkä vielä astetta henkilökohtaisempi ja tällä hetkellä kovin epäaktiivinen. Säilytän tämän blogin varmasti ensinnäkin koulun takia, mutta myös sen takia, että jatkossa jos/kun tulee matkusteltua niin voi kirjailla tunnelmia vaikka tänne.

Düsseldorf ja Münster

Lauantaina 21.11 hölläilin Kolpinghausilla aamupäivän, mutta iltapäivällä lähdin perhetuttavien luokse Düsseldorfiin. Junamatka maksoi päälle 11€ ja kesti n. 45 minuuttia. VR:n opiskelijahintoihin tottuneena aika hintavaa.

Paikan päälle saavuttua menin Pian kanssa yhtämatkaa heidän asunnollensa. Kahviteltiin ja juteltiin niitä näitä. Oli ihanaa päästä puhumaan suomea pidemmän aikaa ja puhuinkin heidät varmaan pyörryksiin.. Päivän päämääränä ei kuitenkaan ollut pelkästään kahvi-/teekupin äärellä keskustelu vaan Düsseldorfin perinteiset joulumarkkinat.

Joulumarkkinat sijaitsivat pienen kävelymatkan päässä ja kävelimme sinne Königsallee'ta pitkin. Katu on täynnä kauppoja, rikkaille tai ökyrikkaille ihmisille. Tunsin itseni niin rahvaaksi, kun tallustelin arkivaatteissa ja kauppojen ovella seisoskeli vartijat puvuissa ja kaupoissa shoppailevat ihmiset oikein huokuivat äveriäisyyttä. Joidenkin kauppojen ovet oli lukittu ja sisällä oleva vartija katsoi, että päästääkö halukasta asiakasta sisään vai ei. Arviointiperustetta on hankala sanoa, ehkä pukeutuminen, ehkä naama, ehkä se, että asiakas vilauttaa American Expressiä todistaakseen varautensa.. Köyhällä on halvat huvit kun tällaisia arvelee. :D

Köningsallee'n sillat

 Joulukojuja oli ympäri kaupunkia, mutta markkinoiden "sydämessä" oli kojujen lisäksi maailmanpyörä johon menin Piian ja hänen poikansa kanssa. Maailmanpyörä meni neljä kierrosta ja sieltä näki hienosti Düsseldorfin aluetta.

Pariisin terrori-iskujen uhrien muistoksi maailmanpyörä oli Ranskan lipun väreissä.

Maailmanpyörästä sisältä.

Maailmanpyörästä tultuamme mentiin eräälle kojulle ostamaan saksalaista glögiä, Glühweinia. Alkuun kun juoma oli tietysti kuumaa niin alkoholi haisi erittäin voimakkaasti ja ajattelin, että miltäköhän tää mahtaa maistua jos haju on tällainen, mutta maku olikin itseasiassa oikein hyvä ja aika samantapainen suomalaisen glögin kanssa. Tosin Suomessa juon glögin useimmiten alkoholittomana versiona.

Pääsin testaamaan myös toista saksalaista joulumarkkinaruokaa, Reibekuchenia. Perunasipuli -lettuja, joita dipataan omenahilloon. Outo yhdistelmä, mutta oli hyvää :)

Joulumarkkinat nähtyämme käveltiin takaisin perheen asunnolle ja join taas kupin teetä telkkaria katsoessa. Myöhemmin Pia ajoi mut takaisin Esseniin.

Sunnuntaina 22.11 lähdettiin heti aamusta Andrean kanssa ajamaan kohti Münsteriä ja hänen ystävänsä 50v syntymäpäiviä. Jälleen kerran, mut oli vaan hyvää hyvyyttä kutsuttu synttärijuhliin ja mut otettiin vastaan ihan samoin kuin muut vieraat, jotka olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän ystäviä päivänsankarille. Kuvia en ottanut, koska lahopäänä unohdin kameran Kolpinghausille..
Olin iloinen, että edes muutama vieras puhui englantia ja juttelinkin pitkät pätkät englanniksi yhden Briteissä opiskelleen miehen kanssa. Muiden kanssa keskustellessa jouduin käyttämään Andrean tulkkausapua, mutta onnistui se niinkin. Tarjolla oli ensin leipiä erilaisilla täytteillä ja myöhemmin leivonnaisia ja muita makeita.

Sunnuntaiaamuna oli jo hieman tukkoinen ja tuntui, että flunssa pukkaa päälle. Andrea oli myös kipeenä ja sehän tarttui sitten muhun. Sunnuntai-iltana olin kuumeessa ja kurkku kipeenä.

Maanantaina oli tarkoitus lähteä tutustumaan Henkeliin Düsseldorfiin, mutta niin järkyttävässä olossa sinne meneminen olis ollut silkkaa typeryyttä. Samoin tiistaina oli suunnitelma mennä kouluun, mutta jätin senkin välistä parantuakseni.
Sairaskertomukset on kovin tylsää luettavaa, joten viimeisestä viikosta ei ole ihan valtavasti kerrottavaa, mutta muutamasta päivästä haluan vielä kirjoittaa hieman tarkemmin ja onhan tässä vielä pari päivää matkaa jäljellä. Stay tuned!

Maratonpostaus nro 1 eli missä olen hiihdellyt viimeiset kaksi viikkoa

Ihan ensiksi täytyy pahoitella etten ole kirjoittanut hetkeen mitään. Olen ottanut täällä paljon kuvia, mutta koska ainoa nettiyhteys on ollut puhelimen kautta niin ei ole ollut mahdollisuutta kirjoittaa postauksia, johon voisin laittaa järkkärillä otettuja kuvia ja kuvattomia postauksia on aika tylsää lukea. Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia kirjoitusvirheitä, iskenyt joku ihme mamusuomi päälle kun päivittäinen kieli on englanti..

VIIKKO 3
ma-pe 16.-20.11

Maanantaina olin koululla Andrean englannin tunnilla. Opiskelijat olivat turvakakkosia eli siis kakkosvuoden turvallisuusalan opiskelijoita. He puhuivat parempaa englantia kuin edelliset luokat jossa vierailin ja pääsin paremmin keskustelemaan heidän kanssaan. Opiskelijoita oli n. 25, joista ehkä 5 puhui englantia mun kanssa, mutta pääasia että edes joku puhui. Kiusallisinta on seistä luokan edessä höpöttämässä englantia ja esittää kysymyksiä, joita kukaan ei ymmärrä ja joihin kukaan ei vastaa. Muutamalla oli jopa niin hyvä englanti ja fiksuja kysymyksiä etten osannut antaa heille niin kattavaa vastausta englanniksi kuin olisin ehkä halunnut. Tämä luokka tiesi Suomen sijainnin Euroopassa ja muutamia asioita Suomen luonnosta ja kulttuurista. Edelliset luokat eivät tienneet sitäkään vähää.. Kerroin Suomesta noin niinkuin yleisesti, mutta suurimmaksi osaksi kerroin turvallisuusalan opiskelusta Suomessa ja he kertoivat omastaan.

Koulusta sen verran, kun tulin sinne ensimmäisen kerran niin luulin rakennusta ulkoapäin katsoessa kirkoksi tai vankilaksi. Iso tiilistä tehty rakennus, joissa osasta ikkunoissa oli kalterit. Sisällä oli yhtä karua kuin ulkona, käytävät kaikuivat tyhjyyttään eikä missään ollut esim. penkkejä tai sohvia tms.. Hyvin pelkistettyä etten sanoisi :D

Koulun jälkeen lähdin Andrean kanssa Mülheimiin Loesdaun kivijalkaputiikkiin. Tallille en ole päässyt koko aikana, mutta hevostarvikeliikkeissä käyminen helpotti tätä hevostenkaipuuta edes vähän. Kävimme kyseisessä paikassa kahdesti ja mukaan tarttui kyllä kaikkea kivaa :3

Tiistaina sain nukkua aamulla pidempään ja Mr. Wolff tuli hakemaan mua vasta klo 11. Jos muistan nyt oikein niin ajoimme paikkakunnalle nimeltä Haltern am See ja kävelimme hetken matkaa eräälle näköalatasanteelle, että näimme paikalle rakennettavan pakolaisten vastaanottoleirin kokonaan. Saksassahan on jo miljoona pakolaista ja lisää pukkaa ovista ja ikkunoista. Puhuimme paljon pakolaisista ja niiden vaikutuksista turvallisuusalaan ja elämiseen yleensäkin.

Näköalatasanteelle vievä Dragon Bridge.

Pakolaisten vastaanottoleiri.

Pakolaisten vastaanottoleiriltä jatkoimme Mr. Wolffin kotikaupunkiin (mulla on joku vaikeus muistaa näitä saksalaisia paikannimiä niin en nyt lähde arvailemaan, että mikä se paikan nimi oli..) ja kävimme kävelemässä eräässä puistossa, jossa oli myös 1700-luvulla rakennettu hieno linna. Kävelimme ulkoilureitin ja kuvasin sekä linnaa, että ympäröivää luontoa. Sää oli oikeinkin hyvä, n. +12 astetta ja kirkasta.

Puistokävelyn jälkeen vietin iltapäivän Mr.Wolffin perheen kanssa ja kävimme Lakeside Inn nimisessä ravintolassa Haltern am See:ssä. Sieltä he veivät mut takaisin Esseniin.

Keskiviikkona lähdimme Mr.Wolffin ja hänen vaimonsa kanssa Kölniin. Mr.Wolff halusi, että pääsen näkemään tämän seudun nähtävyyksiä. Päämääränä oli Kölnin katedraali. Vaikka en olekaan uskonnollinen ihminen niin katedraali oli kyllä henkeäsalpaavan hieno sisältä ja siellä oli hieno tunnelma turisteista huolimatta. Tietty seesteisyys ja ajattomuus iski heti vasten kasvoja kun astuin ovesta sisään.

Katedraalin aukiolla oli jos jonkinlaista "taiteilijaa", mutta tässä oli kyllä oikea taiteilija. Teki jonkinnäköistä kolmiulotteista katupiirrustusta. Heitin ukolle loput lompakossa majailleet kolikot, koska vaikutti oikeesti taitavalta taiteilijalta.

Tässä kuvassa Mr. Wolff on juuri istunut oman elämänsä SuperMarion saarelle. Kyseessä oli joku enemmän tai vähemmän järkensä menettänyt taiteilijanretku Skotlannista, joka matkustaa ympäri Eurooppaa tämän saarensa kanssa ja pyytää ihmisiä istumaan viereensä ja kirjoittamaan lapulle kertomaan mitä ottaisi saarelle mukaan.. Mr.Wolff yritti tiedustella, että miksi hän sitä tekee ja vastaus oli, että sen takia, koska hän haluaa saada lisää värejä ja iloisuutta maailmaan. Että sellainen tapaus oli hän.

Katedraalin aukiolta lähdettyämme kävimme Media Marktissa katsomassa Mr.Wolffille uutta tablettia. Itse kiinnitin huomiota lähinnä tähän vaatimattomaan joulukoristeluun.

Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä syömässä italialaisessa ravintolassa. Päätin olla täyttämättä tätä blogia ruokakuvilla, joten kollaasi kaikesta kitusiini kippaamasta ruuasta tullee näytille hamassa tulevaisuudessa.

Torstaina lähdin "töihin" Johnson Controlsin tehtaalle Bochumiin. Tehdas valmistaa penkkejä Fordeihin ja Opeleihin. Tehtaassa valmistetaan 85 autonpenkkiä tunnissa. Miners Securityltä on siellä yksi työntekijä vastaanottotilassa valvomossa tehtaaseen tulevia ja sieltä lähteviä henkilöitä. Tällä kertaa työvuorossa oli Patrick, joka oli töissä tuossa paikassa jo kuudetta vuotta.
Päivä oli suoraansanoen supertylsä. Kaks kertaa vietiin posti ja kerran tehtiin kierros tehtaan valmistustilassa niin näin, että mitä missäkin tapahtuu. Muuten vaan istuttiin ja juteltiin niitä näitä. Vaan sitähän se Patrickin ja muiden kyseisessä paikassa työskentelevien Minersilaisten työ on. Istumista ja kontrollointia.

Perjantaina kävin aamupäivästä itsenäisesti shoppailemassa Primarkissa. Olin siellä vajaan 2 tuntia ja kerkesin katsoa 2/4 kerroksesta.. Vielä on siis tarkoitus suunnistaa kyseiseen vaatetaivaaseen tuhlaamaan.
Iltapäivällä Thomas haki mut Kolpinghausilta ja lähdettiin kohti Bochumia ja jalkapallopeliä. Kuten todettu, täkäläiset on ihan pähkinöinä potkupalloon ja vaikka tälläkin kertaa kyseessä oli ihan tavallinen 2. divisioonan peli niin väkeä oli kuin ilmaisten ämpärien jakotilaisuudessa konsanaan.
Koska Thomaksen kielitaito ei ole parhaimmalla mahdollisella tasolla niin olin ymmärtänyt hänen puheistaan, että mut viedään töihin sinne. No, matkalla selvisi, että pääsen vaan pällistelemään kun muut työskentelevät.. Voi että miten pisti ihan suomeksi sanottuna vituttamaan! Luulin tulleeni työharjoitteluun, mutta tulinkin vain kättelemään Thomasin tuttuja ja seuraamaan jalkapalloa. Olisin voinut ehkä oppia turvallisuushenkilöiden työstä jotain jos joku olisi selittänyt, mutta nyt tyydyin vaan lähinnä itsenäisesti kyttäämään heidän touhujaan ja yritin tietysti pistää asioita mieleen jotain oppiakseni.

Sisäänpääsyssä oli turvatarkastukset kaikille.

Stadionin ulkopuolella oli poliiseja ja ratsupoliiseja ryhmissä. Niitä oli oikeasti varmaan enemmän kun Suomessa yhteensä! :D

Katsoimme jalkapallopeliä siihen asti, että Bochumin kotijoukkue sai ensimmäisen maalin. Heti sen jälkeen joku jalkapalloidiootteihin kuuluva ampui hätäraketin katsomosta kohti kenttää ja ilmassa leijui pitkän aikaa punaisen valon lisäksi savua.. Tosi fiksu temppu etten sanoisi. Turvallisuusihmiset yrittävät toki parhaansa mukaan tarkistaa taskut jne, mutta tarkistaminen paljastaa kuitenkin vain jäävuoren huipun kaikesta salakuljetettavasta tavarasta.. Käytän tässä yhteydessä sanaa turvallisuushenkilö, koska heillä ei ole erikseen järkkäri- ja vartijakorttia ja jommankumman nimikkeen käyttäminen vois olla harhaanjohtavaa.

Ihmettelen vilpittömästi jos joku jaksoi lukea tämän romaanin. En halunnut kuitenkaan pätkäistä liian pieniin osiin, kun tätäkin olen nyt kirjoittanut parisen tuntia. Lauantain ja sunnuntain meiningeistä kirjoitan seuraavassa postauksessa.

Erot Saksa vs. Suomi

Huh, aika menee todella nopeasti. Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun istuin koneessa matkalla tänne. Samana iltana tapasin toiset suomalaiset ja heidän kanssaan on tullut vietettyä paljon aikaa. Heidän lentonsa lähti eilen (lauantaina) kohti Suomea, joten nyt ei ole enää yksinäisen illan pakopaikkaa tai porukkaa, jonka kanssa pyöriä kaupungilla. Toisaalta vähän ikävää, mutta toisaalta ihan hyvä vaan tutustua myös uusiin ihmisiin ja olla itsenäinen. Olen itse asiassa jo sopinut tapaamisen Saksassa asuvan suomalaisen perhetuttavan luokse niin tulee käytyä vähän muissakin kaupungeissa ja saa vaihdettua kuulumisiakin suomeksi.

Huomasin, kun olin kaksi päivää puhumatta suomea, että miten paljon sitä rakastaakaan omaa äidinkieltään. Saa ilmaistua itseään monipuolisesti eikä tarvitse koko ajan erityisesti miettiä miten joku asia sanotaan.

Sitten kuitenkin itse postauksen aiheeseen. Näin ensituntuman perusteella haluaisin kertoa eroista Suomen ja Saksan välillä. Olen hyvin pikkutarkka ihminen ja kiinnitän huomioita yksityiskohtiin, joten olen jo pistänyt merkille monia asioita. Ottakaa kuitenkin huomioon, että nämä ovat omia näkemyksiäni ja täällä kauemmin asunut tai ympäri Saksaa matkannut voi tietää asioista enemmän tai olla eri mieltä.

hintataso
Täällä on halpaa! Kaikki. Ostin kaksi toppia Newyorkerista, 2,95€/kpl. Ja ovat aivan hyvälaatuisia.
Ensimmäisen viikon aikana tutuksi tulleet valmissalaatit maksavat n. 2,30€. Nämä salaatit ovat aivan yhtä monipuolisia ja hyviä kuin Suomessa myytävät melkein 5€:n hintaiset Hetki-salaatit.
Sixpack 0,5l:n vesipulloja maksaa 65snt! Kallista täällä on, tai toisinsanoen Suomen hinnoissa pyörii ehkä julkinen liikenne, mutta siihenkin saa ostettua viikkolipun jos matkaa paljon.

ulkona syöminen 
Toisin kuin Suomessa, täällä melkein päivittäisiin tapoihin kuuluu syödä ulkona kavereiden tai esim. kumppanin kanssa. Enkä yhtään ihmettele miksi. Ravintoloita ja kuppiloita on jokaisessa kadunkulmassa ja hyvää, laadukasta ja kaiken lisäksi vielä edullistakin ruokaa löytyy joka puolelta kävelymatkan päästä. Ravintoloiden lisäksi leipomoita on hyvin tiheässä ja monet hakevatkin päivittäiset leivät ja leivonnaiset sieltä. Pakattujen leipien valikoima ei vaikuttanut järin hyvältä, mutta kyllähän sitä itsekin ostaa mielummin hyvää  tuoretta leipää kuin pakattua ja mahdollisesti säilöntäaineella kyllästettyä.

Hampurilaisravintola nimeltä Hans im glück. Voin suositella!

syömistottumukset
Saksalaiset käyttävät paljon sokeria. Musta tuntuu, että kaikki täällä on makeutettua ja monet juovat/syövät mielummin sokerisia tuotteita kuin sokeroimattomia tai happamia tuotteita. Kun kävin ekoja kertoja Rewessä (lähikauppa) niin oli vaikeuksia löytää maustamatonta jogurttia/luonnonjogurttia, kun taas sokerisia ja mitä kummallisimmilla mauilla maustettuja jogurtteja löytyy kymmeniä. Samoin kaikenlaiset vanukkaat ja juotavat jogurtit tuntuvat olevan täällä suosiossa.

ihmiset, käytöstavat, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus
Ensinnäkin, kättely. Kättelen Mr.Wolffia ja toista työntekijää Thomasia aina kun tavataan aamulla ja jotenkin se on ihan luonnollista. Samoin kättelin muut firman työntekijät, kun he tulivat autoon, kun lähdettiin töihin (vaikka olin tavannut heidän jo aiemmin tällä viikolla). Ja uudelleen, kun vietiin heidät kotiin. Tosin silloin kätellään yleensä niin, että toinenkin käsi on mukana. Vaikea selittää, mutta ilmeisesti tavallinen tapa täällä.
Poskisuudelmia en ole onneksi osakseni vielä saanut, mutta ainakin tuttavien kesken saksalaiset harrastavat sitäkin. Ihmiset tuntuvat myös koskettavan toisia enemmän ja tulevat lähemmäs puhuessaan. Ensin ajattelin, että mitäs helvettiä tämä nyt on, kun taputetaan olkapäälle tai kosketaan kättä useamman kerran kun puhutaan. Ihmisten niin sanottu oma tila on myös pienempi täällä kuin Suomessa. Suomessa voidaan puhua toisille niin, ettei olla aivan naama kiinni naamassa, mutta täällä ihmiset tulevat todella lähelle. Meinaa tällaiset asiat hiukan ahdistaa suomimölliä, mutta maassa maan tavalla ja voi ihan hyvin olla, että kun palaan Suomeen niin ihmettelen, kun jutellessa seistään kahden metrin turvaetäisyydellä toisesta.

Ja vieraanvaraisuudesta. Kuten olen jo maininnutkin, niin Mr.Wolff on tarjonnut tähän mennessä syömiset missä ollaan käytykin. Thomas kysyy myös aina monesti, että haluaisinko juoda jotain, Andreasta puhumattakaan. Eilen hän kutsui mut asunnollensa, tarjosi illallista ja mahdollisuuden käyttää Wi-Fiään. Niin mukava ja epäitsekäs ihminen :)
Pääsin myös aiemmin tällä viikolla Andrean mukaan ryhmäliikuntatunnille, kun sanoin, että olisi kiva päästä harrastamaan jotain liikuntaa, ettei aivan toimettomana tarvitsisi olla. Ryhmäliikuntatunnin porukka kutsui mut mukaansa, kun menevät tulevalla viikolla porukalla syömään. Menen ilomielin mukaan, jos en ole silloin töissä. Tällaisesta ennakkoluulottomasta & ystävällisestä käyttäytymisestä me suomalaiset saataisiin ottaa vähän mallia!


kielitaito/- taidottomuus
Yritin ottaa selvää ennen matkaa, että minkäköhänlainen englanninkielen osaamisen taso täällä on. Saksassa asuvat suomalaiset sukulaiset ja tuttavat sanoivat, että isoissa kaupungeissa pärjää englannilla, mutta pienemmissä paikoissa ja vanhempien ihmisten kanssa voi tulla probleemeja jos ei osaa saksaa. Lähdin matkaan siis osaten tasan 'Danke' ja 'Bitte'. En mä vieläkään paljon osaa, mutta muutamia sanoja on tullut sanavarastoon lisää.
Hämmästyin kuitenkin siitä, että miten huonosti nuoretkin ihmiset puhuvat englantia. Kuten sanottu, ensimmäisen "työvuoron" pari Robin ei juuri puhunut englantia. Hän on kuitenkin vaan 3 vuotta mua vanhempi ja kouluja käynyt nuori ihminen. Hän ei ole ainut, vaan myös opiskelijat, joita tapasin koulussa, puhuivat huonosti englantia.
Töissä olen jo tottunut puhumaan yksinkertaisempaa englantia. Mr.Wolff pysyy hyvin kärryillä, kun puhun englantia, mutta Thomaksen kanssa meillä on edelleen hieman vaikeuksia ymmärtää toisiamme. Puhun usein liian nopeasti ja liian pitkiä lauseita, kun taas Thomas sekoittaa hän-pronominit (he/she, her/him) keskenään ja välillä sekaan tulee saksan sanoja, mutta loppujen lopuksi ainakin tähän mennessä ollaan ymmärretty toisiamme tavalla tai toisella :D Niin kuin olen jo aiemmin maininnutkin, Google-kääntäjä eli "Doctor Google" on kova juttu. 

avaimet, ovien avautuminen, valokatkaisijat
Tähän väliin tällainen pienen pieni huomio. Eli avaimet, ovet ja valokatkaisijat toimivat päinvastaiseen suuntaan kuin Suomessa, ainakin niissä paikoissa missä olen ollut. Ovien tai valokatkaisijoiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta avaimia käännän edelleen ensin väärään suuntaan. 

huumeet ja alkoholi 
Niin kuin ruokakin, myös alkoholi on täällä halpaa. Itse en ole sitä vielä ostanut, mutta hintoja olen katsellut ja onhan se halpaa. Ja helposti saatavilla. Alkoholia myydään kaupassa tasan niin kauan kuin kauppa on auki ja hyllyssä on mietojen oluiden lisäksi myös ihan tiukkaa viinaa. Baariin pääsee ilmeisesti helpolla ja juoma on sielläkin edullista Suomen hintoihin nähden. Huumeitakin kuulemma liikkuu suht. näkyvästi ja Munsterissa kun tein kierroksen puiston ympäri havaitsin seuraavaa:

Onhan näitä yhteiskunnan suojatteja Suomenkin kaupunkien kaduilla, mutta seuraava hetki pysäytti.

En tiedä mitä kyseinen narkkari itseensä pistää, mutta jotain kovaa ainetta kuitenkin. Ja ihan keskellä päivää puistossa ihmisten ilmoilla. Kävelin ohi n. 50metrin päästä eikä hän kavereineen kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka pysähdyin ottamaan kuvan. Surullinen ja valitettava tilanne, mutta kertoo myös jotakin yhteiskunnan tilanteesta ja resursseista. Enpä oikein usko, että Suomessa pystyisi näin näkyvästi pistelemään itseään ilman, että korjattaisiin pian talteen. Sanokaa jos olen väärässä. Kyseinen puisto oli noin 80x100m ja siellä oli pikaisen arvioni mukaan 20-30 vastaavanlaista tapausta. :(

kaupungin siivottomuus
Laitapuolen kulkijoista päästäänkin kaupungin roskaamiseen, jota tekevät kyllä ihan kaikki kansalaiset. Todella moni tuntuu myös tupakoivan ja mihinkäs muualle ne tumpit päätyy kuin kadulle.. Roskiksia on aivan liian vähän ja harvassa. Harvapa sitä kovin kauaa kantelee roskia taskussaan jos roskista ei näy lähellä. Tämän kaupungin epäsiisteyden huomasin heti ensimmäisinä päivinä ja nyt kun mietin, niin kyllä muualla Euroopassa missä olen käynyt on ollut aika siistiä tähän verrattuna.

turvallisuusalan eroavaisuudet 
Viimeisenä oman alan asiat. Isoin ero on se, että täällä vartijat ja järkkärit eivät kanna voimankäyttövälineitä. Vk-välineitä myydään kyllä joissain kaupoissa, mutta ne ovat tietenkin laittomia. Mitä olen jutellut ihmisten kanssa, niin joillain vartijoilla saattaa kyllä olla laiton kaasu mukana, mutta että jos pitää puolustautua niin ei auta kuin tapella. Eihän sen näin pitäis missään nimessä olla..

Ainut voimankäyttöväline on koira ja niitä täällä kyllä käytetään paljon ja erityisesti stereotypioita vahvistavia rotuja eli rottweilereita ja saksanpaimenkoiria.  Suomessahan koirien käyttö yksityisellä puolella on harvinaista ja poliisin yleisesti käyttämä rotu on belgianpaimenkoira, koska sen fysiikka sopii paremmin nopeatempoiseen kenttätyöhön kuin esimerkiksi raskasrakenteisen rottweilerin. Saksa tuntuu kuitenkin olevan aika vanhanaikainen maa ja se pätee tässäkin asiassa. 

Kuva siis ekasta työvuorosta ja hurjasta rotikasta. Olihan se vaikuttava ilmestys kun tuosta nousi ja valpastui, mutta vaikuttavuuden lisäksi silmään pisti myös tuo ketju-&koukkupanta. Tavallisen kuristuspannan lisäksi toinen panta, jossa oli metallikoukkuja sisäpuolella.Täällä on ilmeisesti laillista pitää tuollaisia keskiaikaista hallintavälinettä koiralla.. hyi se, en tykkää.

Yksityisen turvallisuusalan edustajilla ei siis ole koiraa kummempia voimankäyttövälineitä, mutta eipä heille ole kyllä oikeuksiakaan. Mr.Wollf kertoi, että heidän laissaan on erityisesti osa, jossa painotetaan, että "yksityisen sektorin turvallisuushenkilöt eivät ole poliiseja eikä heillä ole oikeuksia, joten heidän tulee vain hoitaa asiat puhumalla". Jotenkin näin, jos siis oikein ymmärsin. Ei kuulosta omaan korvaan kyllä kovin houkuttelevalta  työskennellä ilman vk-välineitä ja ilman oikeuksia mihinkään, varsinkaan tässä tilanteessa missä maailma on nyt.

Suomessahan poliisilaitos voi asettaa järjestyslain alaisia järjestyksenvalvojia joukkoliikennevälineisiin, kauppakeskuksiin, liikenneasemalle (ja näiden välittömään läheisyyteen), jossa he pitävät yllä yleistä järjestystä ja turvallisuutta poliisien tavoin. Heidän on pitänyt käydä sekä vartijan että järjestyksenvalvojan koulutus ja siten heillä on molempien oikeudet. 

Täällä kuitenkin poliisi on paljon näkyvämmässä osassa asemilla ja esimerkiksi Essen Hbf:llä (päärautatieasema) on usein poliisiryhmiä, joissa on 4-6 poliisia. Olen nähnyt myös muutaman poliisin raskaammissa varusteissa, mutta en tiedä sitten mitä he tekivät, kun kaikki näytti sujuvan ihan normaalisti enkä havainnut missään mitään erityistä härdelliä.. 

Eräänä kertana kun lähdin Hbf:ltä takaisin kotiin, junasta tuli kaksi poliisia koirien kanssa. Koirilla oli kuonokopat ja poliiseilla oli täysi työ pitää koirat hallinnassa. Suomessa poliisikoirat pysyvät käsittääkseni kyllä paremmin ohjaajansa hallinnassa eikä niiden anneta rempoa sillä tavalla.Voihan tietty olla, että edellisellä asemalla oli tapahtunut jotain ja koirat olivat sen takia edelleen kiihtyneitä.. tiedä häntä sano kissa. 

Siinäpä tärkeimmät. Ootko kenties matkaillut Saksassa ja huomannut samoja asioita vai kirjoitanko mielestäsi ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttuja? Heitä kommentilla jos postauksesta jäi jotain mielen päälle pyörimään tai on kenties kysymyksiä aiheeseen liittyen. 

                                 Tschüss! :)